torstai 26. joulukuuta 2013

Kaikki kiva loppuu aikanaan...

Vai loppuiko?!? Ainakin toistaiseksi Joulupuoti sulki ovensa 23.12. Menestys oli parempi kuin kuvittelin ja antoi itseluottamusta siihen, että tavarat ovat sellaisia joita muutkin haluavat.

Tarvitsee myöntää, että oli viimeisellä viikolla tekemisen ähky. Toisaalta oli onni, että flunssa kaatoi sohvannnurkkaan, niin ei "tarvinnut" tehdä puodille mitään. Toisaalta jäi harmittamaan se, että flunssan takia ei saanut tehtyä Puodille jotain mitä olisi vielä halunnut tehdä...Ehkäpä ensi jouluksi, ellei sitten aikaisemminkin.

Puhetta tulevaisuudesta on jo ollut...mitä, niin siitä sitten myöhemmin lisää...jotain pitää jättää salaisuudeksikin...


Muutama joululahja piti kuitenkin flunssasta riippumatta tehdä ja osa niistä nopeastikin, koska ne piti saada matkaan kohti Sveitsiä. Kummityttöni sai joululahjaksi koruja ja pari pussukkaa...toisesta pussukasta löytyi myös teinille aina niin tarpeellista...rahaa :)

Nuori neito sai rannekorun tehtynä memorywireen ja korvikset...




ja pari erikokoista pussukkaa...


 Ystäväni kuuli, että olin tehnyt itselleni pöllö-heijastimen ja halusi myös ystäviään muistaa jouluna, joten ainoa tilaustyö oli oheiset pöllö-heijastimet.



Itselleni piti saada myös jotain jouluista... Nämä enkelikorvikset tein kyllä jo aikaisemmin tyttäreni joulujuhlaan, mikä vietettiin kyllä kynttilöillä valaistun Ahveniston järven rannassa, joten paljoa muut eivät näitä nähneet, mutta itse tiesin niiden roikkuvan korvissa. Olen käyttänyt niitä kyllä koko joulunajan.
 

 Lisää joululahjoja tein myös toiselle nuorelle neitoselle....hänelle kahdet korvakorut ja rannekoru.








Tässä tällaista mitä olen joulun alla, Puodin ohella, saanut tehtyä. Pari päivää oli selvää luomistaukoa ja ajatuksen lepoa... silloin vain täytettiin vatsaa, jotta jaksaa taas tehdä ja ideoida...nyt niitä ideoita sitten alkaa taas pulppuamaan aivojen sopukoista...Niitä sitten toteuttamaan, mutta vasta ensi vuonna. Nyt pidetään "lomaa".

Kotiinikin ehdin jotain jouluista saamaan ja seuraavassa niistä kuvamateriaalia:



Joulukuuset, jotka löytyvät äitini luota ja meiltä.


 Joulutorttuja omenahillolla...meillä kun ei luumuhillosta pidetä.
 Jouluisia asetelmia meiltä kotoa...



Kaikille leppoisaa joulunjatkoa ja oikein onnellista tulevaa vuotta!!!


 


sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Joulupuotiin uutta tavaraa

Joulupuoti on ollut nyt auki kaksi viikkoa ja vastaanotto mitä mahtavin. Tavara liikkunut todella vauhdikkaasti uusille omistajille. Kommentteja ja kiitoksia on tullut Puodin erilaisuudesta, laadusta ja suhteellisen halvoista hinnoista.

Tässä onkin ihan hiki hatussa yömyöhään yrittänyt tehdä täydennystä Puodille.

Uusina tuotoksina Puodin hyllyille ilmestyivät ovistopparit. Ovistoppareita oli jo aiemmin kyselty ja tämä idea oli minulla jo alkusyksyssä virinnyt aivokopassani, mutta en ollut saanut ideaa toteutuksen asteelle. Nämä itsenäisyyspäivän pitemmmät vapaat sitten mahdollistivat toteutuksen. Ihqut pöllöt siis istuvat Puodin orsilla odottaen ostajia.








Itselleni tein prototyypin, mikä sopii täydellisesti meille asumaan...



Toinen juttu, minkä tekemistä olin miettinyt jo jonkin aikaa, olivat neulatyynyt. Neulatyynyt vanhaan kahvikuppiin tehtynä. Minulla oli myös pari pientä kukkaruukkua, jotka myös sopivat neulatyynyiksi. Itselläni on ollut kahvikuppiversio jo pitkään käytössä ja se on kätevä. Lautaselle voi kiireessä heittää neulat ja laittaa myöhemmin paikoilleen. Lisäksi kahvikupin korvaan saa mittanauhan, jossa se pysyy (kunhan muistaa laittaa takaisin) tallessa ja ratkojakin mahtuu lautaselle lepäämään...siis kaikki tarvittava mukana.

Tässä Puotiin menneitä yksilöitä:




Olen myös joskus aikaisemmin tehnyt kännykkäkoruja ja nyt sain ne Puodille...tai siis menossa huomenna maanantaina työvuorollani.


Suuren suosion saavuttaneet joulukuusenpallot myös täydentävät hyllyä...tai oikeammin sanottuna kelon oksaa, missä ne roikkuvat.
Tein aluksi muutaman nuottipallon ja ajattelin, että saan ne sitten oman kuusen oksille roikkumaan. Nyt olen täydentänyt Puodin varastoa useampaan otteeseen ja huomenillalla on menossa taas uusi satsi. Lisää tehdään, jos tarvetta löytyy.



Tällaisia siis tällä kertaa...muutama muukin asia vireillä ja ne ilmestyvät myös Puodille kun saan valmista aikaiseksi.

Muuten...mikäli et satu pääsemään Puodille Hämeenlinnaan, mutta haluaisit jotain tekeleitäni, niin pistäpä viestiä, koska Kusti polkee ja Posti kulkee...

Ihanaa toista adventtia kaikille!


sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Joulupuoti ja sen tunnelmaa

Viime postauksessa siis kerroin, että olen tehnyt kaikenlaista mukavaa Keskustalon Joulupuotiin. Nyt vihdoin ja viimein sain aikaiseksi myös kuvata muutaman kuvan Puodista, jotta pääsisitte tunnelmaan. Kuvathan ei oikeasti anna oikeutta sille tunnelmalle mikä siellä sisällä on...se on jotain mikä pitäisi itse kokea.

Tässä kuitenkin yleiskuvaa puodista.

Yleisnäkymä ovelta.

Takaosan pöytiä.

Samoja pöytiä toisesta suunnasta.

Puotia takaa ovelle päin.

Yksi myyntipöydistä lähemmin.

Puotiin tulee lähes joka päivä jotain uutta ja koska kyse käsitöistä, niin jokainen on uniikki tuote jo sinänsä. Nämä kuvat ovat otettu sunnuntaina 25.11., jolloin Puotiin ei oltu tuotu läheskään kaikkea, joten tulkaa itse katsomaan mitä muuta sieltä nyt löytyy...

Kuten aikaisemmin jo kerroin on puodissa myös kahvila, josta saa tuoretta leivonnaista ja hyvää kahvia ja joulun kunniaksi glögiä tietenkin.

Puodissa esiintyy myös Hämeen Kuninkaallinen Nukketeatteri esityksellään Saiturin joulu. En ole sitä vielä nähnyt, mutta kuullut olen kyllä ja tarkoitus olisi se vielä katsastaa...kuulemani perusteella suosittelen kaikille.

Edellisessä postauksessa oli  kuvia niistä mitä olin tehnyt myytäväksi. Saunapeflettien sarjaan tein myös muutaman ihqun lehmäkangaskorin. Näitä koreja löytyy kahta eri kokoa. Tässä isommasta pyöreistä kuvaa, pienemmät ovat neliskulmaisia.

 Lisäksi Joulupuotiin ilmestyi myös muutama höyhenkuusikin. Tänään, ensimmäisenä adventtina, kävin siellä lasteni kanssa glögillä ja samalla hieman  vilkaisemassa myyntimenestystä, totesin, että toinen kuusista oli myyty. Yksi siis jäljellä. Ei hätää...lisää olen tekemässä ja aikataulu on se, että keskiviikkona saan uusia kuusia Puodille. Huominen ilta menee puodilla myyjän roolissa. Olemmehan jakaneet myyntivuoroja kaikkien tekijöiden kesken. 

 
Tein myös muutaman enkelinsiivenkin lisää, sekä nuottipallojakin löytyy kelosta roikkumasta...lisää tulee sitä mukaan kun edelliset loppuu...



Uutena tekeleenäni on muutama pullopussi...nämä ovat normikokoiselle viinipullolle tarkoitettuja. Lisää niitäkin saapuu näillä tietämin keskiviikon lastissa Puodille... Sehän on vain ja ainoastaan kiinni minusta itsestäni, mitä saan aikaiseksi.



Jotain muutakin vien huomenna sinne mennessäni, mutta mitä...sen voitte tulla sitten puodilta itse katsomaan.
 


Oikein rauhallista ensimmäisen adventin loppuiltaa kaikille...toivottavasti Puodilla nähdään.